maanantai 3. maaliskuuta 2014

I'm BACK

Viimeksi 22.12.2014 olen kirjoitellut blogiini, tänään elämme 3.3.2014. Miksi näin pitkä tauko? 
Syyitä taukoon on monta mutta päällimäisenä tulee mieleen se että aika ei vain ole riittänyt.
Elämä tällä hetkellä on oikealla raiteella ja tasapainossa. Mä oon onnellinen ja sain vihdoin töitä! Minulla on enään 2 viikkoa koulua jäljellä, ja tämän jälkeen olisi tarkoitus saada valkoinen lakki päähän :) 
Mikä on muttunut vuosien aikana? 
Mä oon ensinäki aikuistunut! Mä ymmärrän enemmän elämästä ja rahan kulusta. Mä oon aina saannut kaiken minkä tahdon ja rahalla on aina menty eteenpäin. Minulle on myös tullut hevonen joka on täydellinen. Mä oon tustunut uusin ihmisiin ja ehkä myöskin menettänyt ihmisä mitä en odottanut menettäväni. Tämän vuoden aikana olen myös viettänyt elämäni parasta aikaa olen saannut kokea ABI-vuoden jonka mukana on tullut paljon iloa mutta myöskin paljon stressiä (YO-kokeittten myötä). Mulla on tasan kuukausi aikaa valita minne ajon hakea jatko opiskelemaan ja valehtelematta se on todella vaikea päätös. 
Tämän vuoden aikana olen myös oppinut arvostamaan perhettä ja sen tärkeyttä. Perhettä ei myöskään pidä pitää itsestään selvyyteenä! Miksi ei? no sen huomaa kun matto vedetään jalkojen alta

HIPHOP on uusi perheenjäsen

Kesällä tulen työskentelemään laivalla joka risteilee porvoo - helsinki välillä ja odotan sitä toden teolla! 

XOXO Nea

lauantai 22. joulukuuta 2012

Everything depends on yourself

Elämä on sellainen kun siitä tekee! Mä sain joskus semmosen opetuksen että jos paljastaa oikean minäni eikä  jää varjon taakse niin elämä on kuin ruusulla tanssimista. Onkohan nyt ihan näinkään?! Tämän pitäisi tarkoittaa että kaikki elävät omassa varjossa tai jonain muuna.
Nyt on enää päivä jäljellä jouluaattoon ja tämä tarkoittaa että joulukuusi on tuotu sisälle ja koristeltu! Veljetkin on tullut kotia ja loput suvusta tuleekin sitten maanantaina kanssamme juhlimaan. Tänään vietettii maaritin kaa joulua ja vaihdettii lahjoja. Sain ihanan lahjan! 
tämmösen sain :)
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!


KUVIA TULOSSA KUN SAISIN NE EKA KONEELLE JOKA ON TOSI TOSI VAIKEETA NÄKÖJÄÄN! 


XOXO. nea

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä 6.12.2012

Tänään on  itsenäisyyspv ja se tarkoittaa hyvää ruokaa ja että 3 tuntia tv edessä katsellen tuntematon sotilas. 
Mä en millää ees nyt jaksa kirjoittaa mut kai se on pakko välillä päivittää blogia! Hei ihmiset kelatkaa sitä että kohta on jouluaatto!  Mä odotan joulua kovasti sillä se tietää että koko perhe on paikalla. (veljet asuu poissa) 

Tänään olisi vielä tarkoitus lähteä juhlimaan suomea ystävien kesken ja ei sitä tiedä mitä siitä sitten keksii ! No mutta totta tosiaa mulla on huomenna vapaata koulusta joten siitäkään ei tartte murehtia. 
Lauantaina olisi töissä tarjoitus pitää myöhäiset pikkujoulut mutta pidetään nyt ainakin :) Sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin jouluostoksille äidin kanssa, Ehkä sitä veljenki näkis :) 
No tänää aattelin taas et olis oiva paikka ottaa kamera mukaan ja ottaa parit kuvat niistä juhlista ! :D


Nii kävin tänää taas ratsastaa :D



lauantai 17. marraskuuta 2012

Picture to burn

Mulla on vähän semmonen tilanne et mä en tiiä mitä asialle tekis. En tiiä onko se väärin itteäni kohtaa etten kohtaa asiaa tai se etten vahingossakaan satuttaisi ihistä kenestä välitän todella. Mitä asialle siinä vaiheessa tehdään?  
Mikä oikeastaan on oiken ja mikä on väärin? No kuka siitä mitäänkää tietää kaikkien on uskellettava ottaa riski jolloin voi sattua, voit olla satuttaja taikka sitten onnistut ja voittaja fiilis no ken tietää kyll täst hyvä viel tulee 
 
                        Love is Hope 
                        Love is Trust
                        Love Is Everything 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Maanantai kipeenä

Tänään on maanantai ja mä makaan kipeenä kotona ja mua ärsyttää. Mun viikonloppu meni siinä että kävin tallilla ratsastamassa ja siitä sitten oli jo aika mennä kotia koska mun piti tehä ruokaa meijän perheelle ja suvulle. Hauskaa se oli mut kyllä se uuvuttavaa oli koska seisoin joku 5 h  hellan ääressä mutta hyvää siitä tulikin ja vieraat olivat aivan ihania.
No mutta asiasta toiseen äiti tuli tänään kotia ja toi minulle rakkaan Gantin tuotteita. Sain mm. Huivin, lapaset, sukat , pipo ja oliskohan ollu jotai muutaki kiitos äiti siitä
Huomenna olis tarkotus mennä reippaana kouluu mikä ei tuu onnistuu mut silti :D ja sit oli vähä niiku pakko alkaa tekee töitä jotka pitää palauttaa
>T'ässä alkuruoka

tässä on osa näistä mitä sain äipältä 

Hihiii mä oikeesti rakastan gantia !
Hyvää viikonalkua :!
XOXO Nea

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tärkeitä vanlintoja

Millä tavoin yhteiskunta taikka nyt kuka vaan voi vaatia sitä että nuori ihminen lukiossa tietää mitä isona haluaa tehdä taikka siis tietää minne mennä opiskelemaan lukion jälkeen.
            Nyt itselläni on ollut tämä tilanne, voin myös kertoa että hauskaa se ei ollut koska siinä tulee oikeesti se ajatus takaraivoon että mitäs sitten teen jos tämän tietyn aineen pois, viekö se unelmani mennessään. No päätin silti tehdä valinnan jotta itse voisin paremmin.
Mulla on nimittäin ollut pitkä matikka jo 7 kurssia ja nyt vaan arvosanat laskevat ja mä yrtiän mut ei siitä mitää tuu. Mä piinaan itteäni siltä se luo paineita ja oon huonol tuulel jonka sit vien vanhempieni yli. No ehkä tämä valinta auttaisi tässä asiassa.
No asiasta toiseen perjantai taas oli ja olin kotona launataina kävin maaritin kanssa tuolla vantaalla ja sit tultii meille ja juotii kahvit + jotai mut juu otettii pari kuvaaa

Pari hassua kuvaa tuli otettua ja mun blogi valittaa jostai kuvatilasta taas! Argggg
No mut tänää onki jo sunnuntai ja olin tänää jo koulussa ku oltii biologia kurssin kaa vähän siel tääl. Mut huomenna saan sit kantaa vastuun valinnoistani ja katsoa minne tämäki nyt johtaa toivotaan parasta!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Elämä opettaa olemaa onnellinen pienistä asioista!

Joku ihminen tuli multa kysymään että miksi mä painotan todellisten ystävien tärkeyttä! Mä oon aina ollu sitä mieltä että ystvä johon voit 100 % luottaa ja pitää hauskaa niin niitä on harvassa. Mutta sitten kun jotain pahaa tapahtuu rakkaalle ystävällesi tajuat paljonko häntä kaipaat. Päivittäistä näkemistä sitä naurun määrää minkä saa aikaan tietyn ystävän kanssa.  Tämän takia painotan ystävyyttä! Sen pitäisi olla kunnia asia olla jonkin luotettu ystävä. 
                  Multa meni aikaa kirjoittaa tämä koska mietin oikeasti että vastako sitten kun jotain pahaa tapahtuu tajuat kuinka hyviä ystäviä olette ja paljonko kaipaat häntä! 
                  No me oltii rakkaan  ystäväni kanssa kahvilla ja sit käytii vähän ottaa kuvia ja moikkaa meidän todella rakasta ystävää sairaalaassa! 
naurettu on nii paljo et punanen olen

tuomisia sairaalaa